Hallitus

HallituS

Juha Pinomaa

Juha Pinomaa

Syntynyt 1961
Diplomi-insinööri, MBA
Hallituksen puheenjohtaja
Hallituksen jäsen vuodesta 2026

Juha Pinomaalla on yli 30 vuoden kansainvälinen kokemus ylimmän johdon tehtävistä Euroopassa, Aasiassa ja Yhdysvalloissa. Hän on johtanut teknologiavetoisia liiketoimintoja varhaisvaiheen yrityksistä suuriin kansainvälisiin teollisuusyksiköihin. Pinomaa työskenteli pitkään Nokia Mobile Phonesin johtotehtävissä muun muassa Singaporessa ja Yhdysvalloissa sekä toimi Suunnon liiketoimintajohtajana Amer Sportsilla.

Nykyisin Pinomaa toimii hallitusammattilaisena. Hän on Eke Electronicsin, Lappset Groupin, Twig Comin ja Cimcorpin hallituksen jäsen sekä Resiclo Oy:n hallituksen puheenjohtaja. Aiemmin hän on toiminut useiden teknologiayhtiöiden hallituksen puheenjohtajana ja jäsenenä. Pinomaa on Directors’ Institute Finland (DIF) -järjestön jäsen. Pinomaa on suorittanut Keskuskauppakamarin hyväksytyn hallituksen puheenjohtajan tutkinnon.

Ei omistusta yhtiössä.

Riippumaton yhtiöstä ja riippumaton sen merkittävistä osakkeenomistajista.

Ville Jaakonsalo

Ville Jaakonsalo

Syntynyt 1971
OTK, MBA
Hallituksen jäsen vuodesta 2026
Tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja

Ville Jaakonsalo on kokenut talous- ja muutosjohtaja, jolla on vahva osaaminen strategisesta uudistamisesta, taloudellisesta suorituskyvystä ja kyvykkyyksien kehittämisestä. Hän on toiminut useissa talouden ja rahoituksen johtotehtävissä suurissa kansainvälisissä organisaatioissa. Nykyisin hän toimii IONCORin talousjohtajana.

Aiemmin Jaakonsalo toimi pitkään Patrialla muutosjohtajana ja konsernin talousjohtajana sekä välillä myös väliaikaisena toimitusjohtajana. Hän on toiminut hallituksen jäsenenä muun muassa Nammo AS:ssä, Suomen Rahapaja Oy:ssä, Millog Oy:ssä ja Kongsberg Aviation Maintenance Servicesissä.

Ei omistusta yhtiössä.

Riippumaton yhtiöstä ja riippumaton sen merkittävistä osakkeenomistajista.

Ville Heikkinen

Ville Heikkinen

Syntynyt 1977
KTM, OTM
Hallituksen jäsen vuodesta 2026
Tarkastusvaliokunnan jäsen

Ville Heikkinen on varhaisen vaiheen sijoittaja, yrittäjä ja hallitusammattilainen, joka on sijoittanut yli sataan teknologia-alan kasvuyritykseen. Hän tukee teknologiayhtiöitä siemenvaiheesta aina pörssilistattuihin, maailmanlaajuisesti toimiviin yhtiöihin saakka. Vuodesta 2014 hän on toiminut osakkaana pääomasijoitusyhtiö Butterfly Venturesissa, joka sijoittaa pohjoismaisiin ja balttialaisiin syvän teknologian yrityksiin.

Heikkinen on Pine Capitalin hallituksen puheenjohtaja ja HTGP Groupin, Butterfly Venturesin ja useiden niiden portfolio- ja konserniyhtiöiden hallituksen jäsen. Aiemmin hän on työskennellyt teknologian hallinnan ja kaupallistamisen, yritysjärjestelyjen ja pääomasijoittamisen parissa lakimiehenä muun muassa Elektrobitilla, Fondialla ja Roschierilla.

Ei omistusta yhtiössä.

Riippumaton yhtiöstä ja riippumaton sen merkittävistä osakkeenomistajista.

Tapani Kiiski

Tapani Kiiski

Syntynyt 1962
Tekniikan lisensiaatti
Hallituksen jäsen vuodesta 2026
Tarkastusvaliokunnan jäsen

Tapani Kiiski on kokenut liikkeenjohtaja, jolla on lähes 40 vuoden kokemus kansainvälisesti toimivista teknologia-alan yrityksistä. Hän toimi pörssiyhtiö Raute Oyj:n toimitusjohtajana 18 vuoden ajan vuosina 2004–2022 ja sitä ennen yhtiön teknologia- ja myyntijohtajana. Aiemmin hänellä oli pitkä ura Konecranesilla muun muassa konsernin ensimmäisenä tietohallintojohtajana.

Nykyisin Kiiski toimii hallitusammattilaisena. Hän on Merus Power Oyj:n ja Orfer Oy:n hallituksen puheenjohtaja sekä hallituksen jäsen muun muassa Mantsinen Group Oy:ssä, Jartek Invest Oy:ssä, Creowave Oy:ssä, Volar Plastic Oy:ssä ja Geneset Powerplants Oy:ssä. Kiiski on suorittanut Keskuskauppakamarin hyväksytyn hallituksen puheenjohtajan tutkinnon.

Omistus yhtiössä: 3000 yhtiön osaketta.

Riippumaton yhtiöstä ja riippumaton sen merkittävistä osakkeenomistajista.

Jyrki Heinimaa

Jyrki Heinimaa

Syntynyt 1965
OTK, VT
Hallituksen jäsen vuodesta 2026

Jyrki Heinimaa on kokenut meriteollisuuden johtaja, jolla on laaja kansainvälinen kokemus liiketoiminnan kehittämisestä, projektien rahoittamisesta, yritysjärjestelyistä ja yhtiöiden tervehdyttämisestä. Hän on toiminut toimitusjohtajana Rauma Marine Constructionsissa ja Hollming Oy:ssä sekä talousjohtajana ja varatoimitusjohtajana STX Finlandissa. Vuosina 2021–2023 hän toimi Meriteollisuus ry:n puheenjohtajana.

Nykyisin Heinimaa toimii yrittäjänä ja vanhempana neuvonantajana Kuusi Partnersilla. Hän on hallituksen jäsen muun muassa NIT Naval Interior Teamissa, Blue Industry Park Oy:ssä, FY-Composites Oy:ssä sekä Osuuskauppa Keulan hallituksen varapuheenjohtaja että Ahto Industry Oy:n puheenjohtaja. Heinimaa on suorittanut Keskuskauppakamarin sekä hyväksytyn hallituksen puheenjohtajan (HHJ PJ) että HHJ Pro tutkinnon.

Ei omistusta yhtiössä.

Riippumaton yhtiöstä ja riippumaton sen merkittävistä osakkeenomistajista.

Mikko Haapala

Mikko Haapala

Syntynyt 1980
KTM
Hallituksen jäsen vuodesta 2026

Mikko Haapala on kokenut hallitus- ja neuvonantajatyön asiantuntija, jolla on vahva tausta perheyritysten kehittämisestä, kasvun rahoittamisesta ja yritysjärjestelyistä. Hän toimi toimitusjohtajana ja yrittäjänä ikkuna- ja oviteollisuuden Profin Oy:ssä, jonka hän kasvatti Pohjois-Euroopan johtavaksi lasiliukuseinien valmistajaksi, sekä sittemmin älylukkovalmistaja Rollock Oy:n toimitusjohtajana.

Vuodesta 2019 Haapala on keskittynyt hallitus-, neuvonantaja- ja konsultointityöhön lukuisille yrityksille, muun muassa Lapwall Oyj:lle, Wetteri Oyj:lle ja Kontiotuote Oy:lle. Hänen erityisosaamistaan ovat strategiatyö, myyntikanavien rakentaminen sekä tuotteistus- ja brändityö. Haapala on suorittanut Keskuskauppakamarin hyväksytyn hallituksen puheenjohtajan (HHJ PJ) tutkinnon.

Ei omistusta yhtiössä.

Riippumaton yhtiöstä ja riippumaton sen merkittävistä osakkeenomistajista.

Siirry takaisin sivun alkuun